Jalkapalloharjoittelun periodisointi I: päätöksenteon (pelikäsityksen) harjoittelu

Pelaa aina parhaalla joukkueellasi

”Tee niinkuin saarnaat”. Lähes 60 jalkapallovalmentajaa kuunteli hiljaisena hollantilaisen periodisointigurun avausta lauantaiaamuna Veritas-stadionin ravintolan takaosan koulutustilassa. Ilmassa oli odotusta ja vähän jännitystäkin, onhan World Football Academyn perustaja ja omistaja Raymond Verheijen monelle osallistujalle tuttu haastavista koulutusmetodeistaan. Verheijen haastaa mielellään osallistujia interaktiivisissa ja intensiivisissä koulutuksissa, ja vaatii myös koulutettavien täyttä osallistumista vuorovaikutukseen. Kännyköiden räplääminen ja supattelu ovat tiukasti pannassa periodisoinnin Advanced -koulutuksessa. Verheijen ilmoitti, että hänen pukuhuoneessaan ei tehdä asioita, joita me koulutettavat emme halua pelaajien tekevän meidän omissa pukuhuoneissamme.

Jalkapalloharjoittelun periodisoinnin oppi-isä vaati meitä pysymään seuraavat 2 päivää tiukasti poissa mukavuusalueiltamme, jos aioimme saada koulutuksesta ja hänestä irti mahdollisimman paljon. Mukavuusalueita ei päässyt muodostumaan vuosi sitten Turussa järjestetyssä peruskurssissakaan, joka esitteli periodisoinnin peruskäsitteitä, mm. Braining in Football, joka teemana vaatisi toisen blogikirjoituksen.

Kuulin Verheijenistä ensimmäisen kerran v. 2010 tai 2011 SJV:n (Suomen Jalkapallovalmentajat Ry) vuosittaisessa kokoontumis- ja koulutustilaisuudessa, juuri C-kurssin käyneenä valmentajanalkuna. Muistan elävästi, kuinka Raymond haastoi yleisönsä Hotel Intercontinentalin kokoustilassa, ja keskusteli erittäin terävästi erään venäläistaustaisen III-divisioonan valmentajan kanssa harjoitusmetodeista. Suomalaistuneen futiskoutsin pinna paloi 15-20 minuutin kohdalla, eikä hänelle tarvinnut näyttää korttia kun hän näki punaista ja poistui nopein askelin paikalta. Keskustelu koski sitä, kannattaako harjoitteluaikaa uhrata kentän ympäri juoksemiseen vai voisiko conditioning -harjoittelun hoitaa pelaamalla. Ei tarvinne sanoa kumpi valmentajista oli pelaamisen kannalla.

Verheijenin näkemykset kuulostivat erittäin loogisilta. Olin jo jonkin aikaa tuskaillut sitä, että junnuja valmennettiin ihan samoilla drilleillä mitä olin itsekin tehnyt koko vaatimattoman pelaajaurani ajan, ja kotiin päästyäni googletin kiivaasti lisää tietoa miehestä. Selvisi, että hän oli ollut Guus Hiddinkin apuvalmentajana Etelä-Korean ja Venäjän maajoukkueen kanssa, sekä Frank Rijgaardin ja Louis van Gaalin apuna Hollannin maajoukkueessa. Aloin odotella Verheijenin koulutuksessa mainostamaa Football Periodisation -kirjaa, ja sitä odottelua kestikin sitten 5 vuotta, minä aikana kaivoin tietoa eri tahoilta, enemmän muualta kuin UEFA B -koulutuksesta. Ulkomaisista valmennussivustoilta, kolmeen otteeseen RCD Espanyolin harjoituskeskuksesta, Malagan alueelta ja Hollannista. Kun lopulta sain ”The Original Guide to Football Periodisation” -kirjan luettavaksi, päätin kokeilla kuinka periodisointi toimii käytännössä junnujoukkueessa.

Päätöksen tekeminen – pelikäsitys: miksi kommunikointi on tärkeintä

”Valmentajat opettavat pelaajiaan subjektiivisiin käsityksiin nojautuen”. He soveltavat toiminnassaan mielipiteitään ja kokemuksiaan omista valmentajistaan pelaajauransa aikana, seurauksena on yleensä se, että käytössä on tuhansia erilaisia tapoja valmentaa. Referensseinä ovat eri tekniset, taktiset, fyysiset ja henkiset metodit, ja näiden sekavat yhdistelmät, ja tuloksena on yleensä lopulta kaaos, koska objektiivisuus puuttuu.

4

Hetki ennen aloitusta, kun kännykkää vielä sai käyttää

Verheijen korostaa objektivista, filosofista lähtökohtaa, joka lähtee loogisesti jalkapallotoiminnoista (football actions). Lähtökohtana ja tärkeimpänä elementtinä jalkapallotoiminnoissa (hyökkääminen, tilanteenvaihto ja puolustaminen) on kommunikointi. Verbaalinen ja sanaton kommunikointi (havainnointi) suhteessa oman joukkueen pelaajiin, vastustajiin, pelivälineeseen ja kentän rajoihin ja jopa säähän on tärkeämpää kuin päätöksenteko (pelikäsitys), tekniikka (toteutus) tai voima, nopeus ja kestävyys (fitness).

Maailman paraskaan pelaaja ei hyödy ylivoimaisesta tekniikastaan, jos kommunikaatio puuttuu. Tämän takia Verheijenin mukaan huippupelaajat pelaavat yleensä paremmin seurajoukkueissaan kuin maajoukkueessa; onhan viikottaisessa ja päivittäisessä harjoittelussa mahdollisuus hioa kommunikaatiota eli taktisia asioita perusteellisemmin kuin maajoukkueen kokoontumisissa. Jalkapallossa kaiken tarkoitus ja filosofinen lähtökohta on se, kuinka oma joukkue saa pallon sinne minne haluaa (ja estää vastustajaa saamasta palloa sinne minne se haluaa).

Kommunikointia voidaan kehittää vain harjoittelemalla hyökkäämistä, tilanteenvaihtoa ja puolustamista, eli jalkapallotoimintoja. Oikeanlaisen tiedon saaminen (havainnoimalla ja kommunikoimalla) auttaa tilanteeseen sopivan päätöksen tekemisessä. Kun päätös on järkevä, ehkä jopa tilanteeseen paras mahdollinen, jää yksittäisen pelaajan valitsema toteutus teknisen suorituksen varaan. Päätöksen tekeminen esim. syötön tai laukauksen osalta koostuu monesta osatekijästä: sijoittuminen, asento, hetki, nopeus ja suunta.

Pelaaja tekee sekunnissa tai sekunnin murto-osassa ratkaisun näiden osatekijöiden suhteen, ja yleisö (ja Verheijenin mukaan useimmat valmentajat) näkevät yleensä vain tämän (teknisen) suorituksen, eivät sen syytä eikä taustoja. Jos syöttö on huono, tehdään johtopäätöksiä pelaajan teknisten taitojen suhteen, ja kaikkien on helppo yhtyä keskusteluun. Pitäisi kuitenkin nähdä teknisen suorituksen taakse: oliko huonon syötön taustalla kommmunikoinnin (havainnoinnin) puute, virheellinen ratkaisu, huono toteutus vai nämä yhdessä.

Nuorten pelaajien valmentajat näkevät yleensä myös puutteita tekniikassa ja taktiikassa, ja keskittyvät harjoituttamaan syöttötekniikkaa ja joukkuetaktiikkaa, sekä unohtavat pelikäsityksen ja erityisesti (sanattoman) kommunikoinnin harjoittelun ja opetuksen yksilötasolla. Seurauksena on Verheijenin mukaan useimmissa seuroissa se, että 18-vuotiaana, kun pitäisi siirtyä ykkösjoukkueeseen, ei ole tarpeeksi luovia pelaajia.

6

Veritas-stadionin ulkopuolella oli pelejä ja harjoituksia käynnissä

”Jalkapallo on pelaajien peli”. Verheijen vertaa jalkapalloa koripalloon, baseballiin, rugbyyn ja amerikkalaiseen jalkapalloon, joissa valmentajan rooli ja vaikutus joukkuetaktiikkaan pelin aikana on isompi. Jalkapallossa valmentaja antaa puitteet päätöksenteolle, mutta pelaajan pitää osata tehdä päätökset itsenäisesti (havainnoinnin ja kommunikoinnin avulla) suhteessa oman joukkueen ja vastustajan pelaajiin, pelivälineeseen, maaleihin ja kentän rajoihin.

Kuinka pelikäsitystä sitten opetetaan?

Harjoituksissa päätöksentekoa (eli pelikäsitystä) pitää harjoitella osana joukkueen taktista, teknistä ja fyysistä harjoittelua. World Footballacademyn viesti on se, että valmentajan tulee luoda jokaiseen harjoitukseen ja pukukoppiin turvalliset olosuhteet, referenssi, jossa pelaajat uskaltavat tehdä rohkeita ja luovia ratkaisuja joukkueen taktiikan puitteissa. Usein pääpaino harjoittelussa on liikaa joukkueen taktiikassa, yksilöt alistetaan joukkuekuriin liian nuorena, ja kun pelaajat ovat 18-vuotiaita, ihmetellään sitä, etteivät he ole luovia.

Epämukavuusalueella täytyy olla mukavuutta

Jotta pelaaja voi kehittyä ja tehdä luovia ratkaisuja, hänellä täytyy olla turvallisuuden tunne. Mutta jotta pelaaja voi kehittyä, hänet täytyy viedä epämukavuusalueelle, ja juuri tämä on valmentajan iso haaste. Valmentajan täytyy myös luoda joukkueeseen mukavuusalue, jotta pelaajat uskaltavat toimia osaamisensa ylärajoilla, ja jopa sen yläpuolella. Ongelmana on se, että me valmentajat olemme vain ihmisiä, ja haluamme toimia, kuten ennenkin on toimittu, tietomme ja osaamisemme rajoissa. Jotta voimme luoda pelaajille turvallisuuden tunteen, meidän pitää itse astua epämukavuusalueelle ja luovuttaa pelaajille valtaa tehdä päätöksiä. Myös harjoituksissa.

Kun valmentaja luovuttaa pelaajille valtaa tehdä päätöksiä, pelaajien on myös tunnettava vastuunsa tekemistään päätöksistä. Väärät ratkaisut aiheuttavat helposti penkkikomennuksen, jos niitä tulee usein, ja tämä kuuluu olennaisena osana vastuu-epämukavuusalue -yhteyteen. Verheijenin usein käyttämä vertaus korealaisiin lentäjiin sopii hyvin päätöksenteko -problematiikkaan.

Eteläkorealaisia lentokoneita putosi 1980-luvulla usein, johtuen korealaisesta hierarkiasta: jos lentokapteeni teki virheen, perämies, joka oli kapteenia nuorempi, ei uskaltanut ehdottaa korjaavaa ratkaisua, sillä korealaisessa kulttuurissa nuorempi ei voinut arvostella vanhemman päätoksiä. Kun tämä ongelma selvisi, Etelä-Koreassa muutettiin määräyksiä niin, että nuorempi lentäjä saattoi ehdottaa vanhemmalle lentäjälle korjaavia toimenpiteitä ilman että vanhempi menetti kasvonsa. Eli luotiin mukavuusalue epämukavuusalueelle.

Tästä on helppoa vetää yhtymäkohtia jalkapalloon ja muillekin elämän alueille. Kehitteääkseen pelaajia valmentajan täytyy luoda sellainen luottamussuhde pelaajiin, että nämä voivat ja uskaltavat tehdä ratkaisuja ilman, että tarvitsee pelätä epäonnistumisia ja kukaan ei ”menetä kasvojaan”.

Anekdoottina Verheijen kertoo, että 9/11 tapahtuu amerikkalaisissa sairaaloissa joka vuorokausi, ja tämä johtuu lääkärien ja kirurgien vääristä päätöksistä. Ongelma salataan, ja se on sama kuin korealaisilla lentäjillä: kirurgit pelkäävät menettävänsä kasvonsa ja auktoriteettinsa, jos tieto vääristä hoito- tai leikkauspäätöksistä tulee ilmi. Meidän ei tarvitse tietää onko tämä totta vai ei, vaan ymmärtää vertaus: valmentajan täytyy luoda jalkapallojoukkueeseensa laatujärjestelmä, joka rohkaisee pelaajia tekemään omia päätöksiä valmentajan luoman joukkuetaktiikan puitteissa.

Periodisointia pelikäsityksen harjoittelussa

Raymond Verheijenin Football Fitness -harjoittelun ideologia perustuu jalkapallokunnon asteittaiseen parantamiseen lisäämällä harjoittelun tehoa asteittain. Näin vältetään ylirasitustilanteet ja pienennetään loukkantumisriskiä, sekä varmistetaan se, että pelaajien jalkapalloaktiviteettien suoritustaso ei romahda missään vaiheessa kautta. Harjoittelu toteutetaan pääasiassa pelaamalla, ja pelaajien määrä sekä pelien ja palautusten kesto riippuvat harjoitettavasta osa-alueesta, joista enemmän seuraavassa osassa.

Harjoittelussa keskitytään neljän jalkapallotoiminnan parantamiseen:

  • parempia (jalkapallo)toimintoja -> maksimaalisia räjähtäviä toimintoja
  • useita toimintoja minuutissa -> nopeampi palautuminen suoritusten välissä
  • hyvien toimintojen ylläpitäminen -> maksimaalisten räjähtävien toimintojen ylläpito
  • useiden toimintojen ylläpitäminen -> nopeiden palautumisten ylläpito toimintojen välissä

Kommunikointia, pelikäsitystä ja päätöksentekoa voidaan ja pitää harjoitella jokaisessa palloharjoituksessa: esim. pienpelit 4v4 ja 5v5 ovat yksinkertaistuksia 11v11 -pelistä, ja ne sijoitetaan siihen pelin ja kentän osa-alueeseen (puolustukseen, laidalle, hyökkäysalueelle, keskikentälle), jossa pelin kehittämistä tavoitellaan. Niitä voidaan tietysti myös pelata yleisesti tempopelinä, mikä on varmasti suurimmalle osalle valmentajista helpointa järjestää.

Tärkeää on se – jos on kyse taktisesta harjoituksesta – että valmentaja ei vain anna pelin rullata, vaan haastaa pelaajia käyttämään aistejaan ja  tilanteiden ratkaisukykyään niiden havainnoinnissa ja ratkaisemisessa, ja kun pelaajien lukumäärää ja kentän kokoa vaihdellaan, myös vaatimukset suorituksen nopeudelle vaihtelevat. Erittäin paljon yksinkertaistettuna voidaan sanoa, että 2 viikkoa harjoitellaan 11 v 11 -tai 8v8 -peliä, 2 seuraavaa viikkoa 7v7/5v5 -peliä, ja 2 seuraavaa viikkoa 4v4 -peliä. Ja sitten taas uudelleen, pelin kestoa ja tempoa asteittain lisäämällä.

kuva1